torstai 14. huhtikuuta 2016

Saariselän hangilla, Rauman avokallioilla

Kuten aiemmin kirjoitin, viime viikko kului omatoimisen leireilyn merkeissä. Ensiksi noin viikko Saariselällä, jonka jälkeen kävin avaamassa kisakauden Raumalla Rasti-Lukon Kevätkansallisissa. Viikolle harjoittelutunteja kertyi 19 tuntia ja 43 minuuttia, joten varsin tehokkaasta viikosta voidaan puhua.

Reissu alkoi edeltävänä perjantaina automatkalla Ouluun, josta matka jatkui seuraavana päivänä Saariselälle. Lauantaina tyydyin tekemään kevyen juoksulenkin ja sunnuntaina siirryin itse asiaan eli hiihdon pariin. Hiihdettyä tulikin ihan kunnolla. Kauden kilometrit kolminkertaistuivat. Tosin pohjat olivat aika huonot. Joka päivä tuli hiihdettyä päälle 15km ja vain yhtenä päivänä tuli jäätyä alle kahdenkympin. Päivän toisena reeninä toimi aina lumikenkävaellus. Tosin monena päivänä yksi harjoitus oli riittävästi.

Maisemat olivat luonnollisesti mahtavat. Kivuttavaa riitti ja sitä myöden myös laskemista. Kuvat kertokoon enemmän.










Menneen viikon lauantaina ihanuus kuitenkin loppui ja auton nokka suunnattiin kohti etelää. Lepopäivän, joskin puuduttavan sellaisen, jälkeen suunnattiin Raumalle korkkaamaan kisakautta. Kisassa tavoitteeni oli tehdä puhdas suoritus ja saada kisarutiinit kohdalleen. Kulun olietin olevan huonoa ja sitä se todella olikin.

http://www.mysport.fi/mysport/my-doma/show_map.php?user=jonne.pitkanen&map=3772

Vitoselle ja kutoselle tuli isommat virheet väsymyksen johdosta. Pari muutakin koukkua mahtuu mukaan. Virhettä tuli yhteensä reilu seitsemän minuuttia ja kärkeen eroa vajaa kymmenen.

FS16-projekti etenee melko lailla suunnitelmien mukaan. Teoriassa on mahdollisuus päästä eliittiin juoksemaan, mutta kovin varmaa se ei ole. Seuraavana kisana vuorossa on sunnuntaina kilpailtavat Silja rastit. Sitten koittaakin projektin pääkisa eli Finn Spring. Nyt vain reeniä alle niin kesällä kulkee. Jos vaikka keskarille sattuisi hyvä suunnistuspäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti